Keittäjien haastattelu Keke-viikolla

Koulumme Keke-viikon tiimoilta halusimme selvittää, mistä keittolan biojätteet muodostuvat ja mihin ne päätyvät, joten kyselimme näitä asioita koulumme keittäjiltä. Halusimme myös kysellä asioita, joita oppilaat eivät välttämättä keittolan toiminnasta tiedä.

Mikä on oppilaiden lempiruoka? Makaronilaatikko

Mikä on oppilaiden inhokkiruoka? Kaalikeitto ja kaalilaatikko

Mitä päätyy eniten bio-jätteisiin? Hedelmien kuoria ja karoja sekä hampurilaistarvikkeita

Mihin hävikki päätyy? Mullaksi ja bio-jätteisiin

Mistä ruoka tulee? HK:lta tulee lihat, Korpelalta vihannekset, Astikkalalta marjat, Arlalta maitotuotteet ja rasvat ja Merinovalta muita tuotteita.

Onko tulevaisuudessa suunniteltu uusia ruokalajeja? Ruokalistat suunnitellaan kolme kertaa vuodessa ja silloin ne uusiutuvat.

Onko ruokalassa tarpeeksi tilaa? Ei, tilaa on aivan liian vähän. Pitäisi olla ainakin kolme kertaa samankokoiset tilat.

Miten otatte huomioon eri kulttuurien ruokailutottumukset? Kulttuurit otetaan huomioon siten, että on monia ruokavaihtoehtoja.

Haastattelijat: Linda, Venny, Sani ja Inka, 7.lk.
Kuva: Essi Urpalainen

Mikä KEKE-viikko?

Imatran yksikössä vietettiin marraskuussa 21.–25.11. kestävän kehityksen viikkoa. Viikon aikana oppitunneilla ja välitunneilla askarreltiin kierrätysmateriaaleista, katsottiin aiheeseen liittyviä dokumentteja, opiskeltiin KEKE-sanastoa eri kielillä, juotiin Reilun kaupan kaakaota ja tutustuttiin Maailma 2030 -näyttelyyn.

Haastattelimme eri luokkien oppilaita KEKE-viikosta: Mitä tehtiin ja mitä jäi mieleen?

Mitä normaalista poikkeavaa teitte KEKE-viikolla?
– 3. lk. Aatos ja Emma: askartelimme kierrätysmateriaaleista.
– Esikoulu: Onni ja Sini: Askartelimme biojätepusseja taittelu oli kivaa mutta hankalaa.
– 6. lk. Viivi: Teimme monisteita ja puhuimme ilmastonmuutoksesta.
– 8. lk. Mette: Tunneilla puhuttiin aiheesta.
– 8. lk. Erno: Keskityin siihen, kuinka paljon otin ruokaa.

Mikä jäi mieleen?
– 3. lk. Aatos ja Emma: Päivänavaus.
– Esikoulu: Onni ja Sini: Askartelu, taittelut.
– 6. lk. Viivi: Ilmastonmuutoksesta puhuminen
– 8. lk Erno: Aamunavaus
– 8. lk Mette: erikoistunnit liittyen KEKE-viikkoon

Mitä mieltä olitte KEKE-viikosta?
– 3. lk Aatos ja Emma: Paras viikko!
– Esikoulu Onni ja Sini: Se oli kiva.
– 6. lk Viivi: Ihan kiva :)
– 8. lk Erno ihan kiva:)
– 8. lk Mette tosi kiva!

Haastattelijat: Essi ja Senna, 7. lk.
Kuvat: Tiina Seppälä

Vitosten talvirunoja

Lappeenrannan yksikön viidesluokkalaiset ryhtyivät runoilijoiksi. Äidinkielen tunneilla harjoiteltiin ensin runon rakennetta ja tunnusmerkkejä, minkä jälkeen oppilaat pääsivät kirjoittamaan omat runonsa. Valmiit tuotokset muokattiin vielä animaatioiksi.

Nauttikaa runoiljoidemme tuotoksista!

Tapataituruusviikko Lappeenrannassa

Lappeenrannan yksikössä kiinnitettiin erityistä huomiota hyviin tapoihin viikolla 50. Maanantaina huomion keskipisteeksi nostettiin yleinen siisteys, jolla on iso merkitys sekä viihtyvyyden että turvallisuuden suhteen. Kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset olivat tehneet postereita ja videoita, jotka ohjeistivat muita koululaisia pitämään yhteiset tilat siisteinä.

Tiistaina vuorossa oli neljännen luokan ”Kyllä Penakin osaa” -kampanja, joka muistutti hyvästä ruokailukäyttäytymisestä. Ruokalassa pitää esimerkiksi malttaa jonottaa rauhassa ja ottaa ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä.

Keskiviikon keskipisteenä oli kohtelias käytös. Seitsemäsluokkalaisten posterit perehdyttivät koululaiset eri kielten kohteliaisiin sanastoihin, joita oli mahdollista harjoitella myös Quizletissä. Lisäksi oppilaat alkoivat täyttää Kohtelias käytös -kymppilistaa, johon kerättiin merkintöjä muun muassa tervehtimiseen, kiittämiseen ja hymyilemiseen liittyen. Lista muistutti oppilaita esimerkiksi siitä, että myös koulumme keittäjiä ja siivoojia sekä naapurikoulujen opettajia pitää tervehtiä ja kiittää. Merkintöjen keräämistä jatkettiin loppuviikon ajan.

Torstaina sukellettiin sosiaalisen median maailmaan ja pohdittiin, mitä kohtelias käytös tarkoittaa some-ympäristössä. Kahdeksasluokkalaisten kokoamat ohjeet opastivat muun muassa kuvien julkaisun sääntöihin. Kommentoinnin kultaiseksi säännöksi kasit kirjailijat seuraavan ohjeen: ”Mieti ennen kommentin julkaisua, haluaisitko itse vastaanottaa samanlaisen kommentin.” Some-maailma asetti myös haasteita materiaalia tuottaneille kahdeksasluokkalaisille ja päivän vaikeimmaksi pulmaksi nousikin kysymys, missä kulkee raja hyvän läpän ja ilkeilyn välillä.

Viikon päätteeksi hyviä käytöstapoja pohdittiin myös koulun ulkopuolelle sijoittuvissa tilanteissa. Neljäsluokkalaiset olivat tehneet videoita, jotka osoittivat, miten tulee käyttäytyä esimerkiksi juhlissa, kirjastossa tai museossa.

Teksti ja kuvat: Anna-Kaisa Kouvo

Ekaluokkalaisten ravintoviikko

Joensuun ensimmäinen luokka vietti ravintoviikkoa 21.-25.11.2016. Opiskelimme eri oppiaineiden tunneilla terveelliseen ravintoon liittyviä asioita.

Asiatiedon opiskelun lisäksi kirjoitimme ja luimme ruokasanoja, luokittelimme ruokia, esittelimme omia lempiruokiamme, teimme omia ruokalistoja, lauloimme ruoka-aiheisia lauluja, maistelimme terveellisiä välipaloja sekä venäläisiä herkkuja ja valmistimme oman versiomme lautasmallista.

Viikon aikana meillä oli myös kampanja, jossa tarkkailimme omia ruokailutapojamme ja tutkiskelimme, olisiko niissä jotain korjattavaa. Viikko oli antoisa ja makoisakin!

Teksti ja kuvat: Miia Tanninen

Pieni kurkistus eskarin syksyyn

Aitoa iloa ja vapautunutta naurua. Vatsanpohjaa kutkuttavaa jännitystä ja joulukuun taikaa. Siitä on eskareiden loppusyksy tehty. Pienen lapsen ilo tarttuu aikuisenkin sydämeen ja lämpö täyttää huoneen kuin huoneen. Mikäpä olisikaan mahtavampi tapa solmia syyslukukausi yhteen. Alla on muutama tarina eskareiden suusta. Lisäksi muutamia pieniä onnenhetkiä kuvina jokaiselle. Eikös se ole niin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Eskareiden joulukertomuksia

”No arvaa vaan kun mennään koko perhe yhdessä joulusaunaan mahat pulleina.”
”Yhesti meillä kävi niin että joulupukki oli laittanu niinku miun nimen äitin lahjaan ja äitin niinku miun lahjaan. Ja arvaappa mitä? Miun äiti sitten sai semmosen miulle sopivan villapuvun.”
”Mie en oikein siitä joulukinkusta hirvveeesti tykkää. Mie silleen olisin mieluummin vaan että vaikka makkaraa.”
”No luistellaan, sitte mennään mummolaan. Ainii ja saadaan ainaki tuhat tuhatta lahjapakettia.”

Vieraana kirjailija Mila Teräs

Maanantaina 28.11.2016 kirjailija Mila Teräs vieraili koulullamme. Hän kertoi omasta lapsuudestaan, kirjoittamisestaan ja urastaan 5.–9.-luokkalaisille. Teräs kertoi kirjoittaneensa ja lukeneensa aina paljon. Päiväkirjan kirjoittamisen hän aloitti 8-vuotiaana. Ensimmäisen novellinsa hän sai julkaistua 13-vuotiaana. Sen aiheeseen perustui myöhemmin hänen esikoisromaaninsa.

Kirjoja:
• Tyttö tulevaisuudesta (esikoisromaani)
• Sininen huone (nuortenkirja)
• Hämärinkäinen (lastenkirja)
• Perhosen varjo (nuortenkirja)
• Noitapeili (nuortenkirja)

Teräksellä oli lopussa aikaa, joten kysyimme häneltä pari kysymystä:

Montako kirjaa olet kirjoittanut?
– Olen kirjoittanut 16 kirjaa.

Milloin aloitit kirjojen kirjoittamisen?
– Aloitin kirjojen kirjoittamisen vuonna 2004.

Mistä kirjoitat mieluiten?
– Kirjoitan mieluiten fantasiakirjoja.

Miten suunnittelet kirjasi?
– Käyn eri paikoissa tekemässä muistiinpanoja, mutta en muuten kauhean tarkkaan.

Onko sinulla kirjailijaidolia?
– On, esimerkiksi Tove Jansson.

Mitä harrastuksia sinulla on?
– Opiskelen italiaa ja joogaan.

Haastattelu, teksti ja valokuva: Kerttu, Janita, Linda ja Laura, 7.lk.

S2-oppilaiden ajatuksia itsenäisyydestä sekä itsenäisyyspäivästä

Minulle itsenäisyys merkitsee siitä, että maa, missä minä asun, voi tehdä mitä vaan ja milloin vaan. Minulle itsenäisyyspäivä on kiva ja vapaapäivä. Itsenäisyydestä tulee mieleen päivä, milloin ei tarvitse tehdä mitään, se on vapaapäivä. Seuraavana vuonna eli 2017, Suomessa on isompi tapahtuma kuin vaan juhla; Suomi itsenäistyi 100 vuotta sitten!! Jippii!!
Alina Sharapova 7B

Itsenäisyyspäivää juhlitaan Suomessa 6. joulukuuta joka vuosi, 1919 vuodesta lähtien. Mutta Suomi kuitenkin itsenäistyi vuonna 1917. Tasavallan presidentti pitää itsenäisyyspäivän illalla suuren juhlavastaanoton Presidentinlinnassa. Juhlien televisiolähetys on suosittu ohjelma. Juhlien seuraamiseen kuuluu juhlijoiden asujen arvioiminen. Nykyisin juhliin kutsutaan 1 600–2 000 vierasta. Minä itse tykkään katsoa Linnan juhlia televisiosta perheen kanssa!
Arina 6B

En juhli itsenäisyyspäivää Suomessa mutta juhlin Latviassa: kaikki menevät silloin Riikaan ja siellä on ilotulitus. Joskus lentää lentokoneita. Samaan aikaan on markkinat, siellä myydään eri elintarvikkeita.
Larisa 6B

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Itsenäisyyspäivänä on tapana sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Minusta on kiva, että ei ole koulupäivää. Minulle itsenäisyyspäivä on normaali päivä. Minun perheessä ei juhlita itsenäisyyspäivää.
Ivan 7B

Minun mielestä tämä on tosi hyvä juhla ja Suomi voi olla ylpeä tämän päivän! Se tapahtui vuonna 1917 6. joulukuuta. Ensi vuonna on 100 vuotta! Myös koulusta on vapaapäivä ja se on kivaa. Me harvoin katselemme televisiota, mutta haluan nähdä tänä vuonna linnan juhlat.
Veronika 8B

Itsenäisyyspäivän juhla-aamunavaus 2.12.2016

Perjantaiaamuna koko koulu kokoontui juhlistamaan Suomen itsenäisyyspäivää koulun saliin. Ohjelmassa oli eskareiden ja 1.-2.-luokkalaisten upeat musiikkiesitykset sekä 8.-luokkalaisten lyhyt näytelmä Suomen itsenäistymisestä. Lopuksi laulettiin yhdessä Maamme-laulu Pertun säestämänä, jonka jälkeen koulupäivä jatkui normaalisti. Kouluun palataan seuraavan kerran itsenäisyyspäivän jälkeen keskiviikkona 7.12, joten tiedossa on neljän päivän viikonloppu!

Elämä suomalais-venäläisenä

Teksti: Sabina Saarinen
Kuva: Mia Hakuli

Elämme maailmassa, jossa on yli 7 miljardia ihmistä, yli 200 eri maata. Maailmassa, jossa on satoja tai jopa tuhansia eri kulttuureja ja kieliä. Maailmassa, jossa joka ihmisellä on juuria eri puolilta maailmaa.

Minä olen syntynyt 19. syyskuuta vuonna 2001. Todella monet ihmiset luulevat, että olen syntynyt Venäjällä sen perusteella, että puhun venäjää, mutta ei. Olen syntynyt Latvian pääkaupungissa, Riikassa, yksityisklinikalla syksyisenä iltana.

Kun olin 2-vuotias, muutimme äitini ja isäni kanssa Suomeen, jolloin alkoi minun elämäni monikulttuurisessa perheessä ja maassa. Vaikka meidän perheen pääkieli on venäjä, kumpikaan vanhemmistani ei ole Venäjältä: äitini on Latviasta, kun taas isäni on syntynyt Saksassa, ja hänen isänsä on venäläinen ja äitinsä suomalainen. Minulla on siis juuria monista eri maista.

Asuin noin 9 vuotta Jyväskylässä ja kävin normaalia suomalaista koulua, jossa oli vain suomalaisia. Siinä ajassa minä olin jo saanut suomalaisen passin ja kansalaisuuden, joten teknisesti minä olin suomalainen. Puhuin, ymmärsin, ja kirjoitin suomen kielellä samalla tasolla ja jopa paremmin kuin monet muut suomalaislapset. Kuitenkin minun koulussani minua pidettiin outona ja ulkopuolisena, koska minun elämässäni ja perheessäni oli muita kieliä kuin suomi. Se oli heille ennen kuulematonta. Monien vuosien ajan minua kiusattiin ja yritettiin satuttaa jättämällä ulkopuolelle, haukkumalla ryssäksi ja kertomalla opettajille asioita, jotka eivät edes olleet totta. Oli myös niitä lapsia, joita se ei haitannut, ja he näkivät minussa ihmisen eivätkä venäläisen tai suomalaisen.

Kun olin aloittanut 4. luokan, isäni löysi suomalais-venäläisen koulun Lappeenrannasta. Silloin olin innostunut siitä erittäin paljon, sillä se tarkoitti sitä, että tapaisin monia venäläisiä, opiskelisin venäjää ja pääsisin sellaiseen paikkaan, jossa monikulttuurisuus on niin sanotusti normaalia. Nyt neljän vuoden jälkeen minulla on paljon positiivisia muistoja koulusta, ihmisistä, ja kaupungista.

Olen vuosien ajan pohtinut, minkä takia lapset ovat niin julmia. Ne viattomat, 5–8-vuotiaat lapset. Kuulostaa epäuskottavalta, eikö? Olen myös etsinyt tietoa siitä: kävi ilmi, että Jyväskylässä ei ole ikinä ollut maahanmuuttajien, pakolaisten yms. vastaanottokeskusta. Luulen, että juuri sen takia ihmiset eivät ole tottuneet siihen, että kaupungissa on muunmaalaisia ihmisiä kuin suomalaisia, mikä on sinänsä hauska asia, sillä juuri Jyväskylässä sijaitsee kansainvälisiä yliopistoja ja oppilaitoksia. Toisaalta kaikki koulut sijaitsevat kaupungin keskustassa, ja minä itse asuin 10 minuutin ajomatkan päässä siitä. Varmaankin kansainvälisyys ei yltänyt sinne asti…

Kun taas Joutsenossa on pakolaisten vastaanottokeskus, joka on toiminut monia vuosia, ja koska Lappeenranta ei sijaitse niin kaukana Joutsenosta, pakolaisvirta ja turvanhakijavirta on tullut myös Lappeenrantaan. Lappeenrannassa kansainvälisyys on siis tuttua, mistä on hyvänä esimerkkinä kansainvälinen yliopisto ” Lappeenranta University of Technology” eli LUT. Opiskelijat tulevat Lappeenrantaan eri puolilta maailmaa, esimerkiksi Venäjältä. Vielä yksi asia, miksi Lappeenrannassa on paljon venäläisiä, on se, että Lappeenranta sijaitsee rajan vieressä.

Lopuksi haluaisin sanoa, että kenelläkään tässä maailmassa ei ole helppoa, olit sitten puhdas suomalainen vai latvialais-venäjäläis-saksalais-suomalainen. Mielestäni yksi suurimmista syistä ovat stereotypiat: suomalaiset asuvat igluissa, kotilemmikkinä jääkarhu, ja heillä on ympärivuoden -40 astetta, kun taas venäläiset juovat vodkaa joka päivä ja ratsastavat karhulla töihin soittaen balalaikkaa. Ehkä sellaisia ihmisiä on, en tiedä. Suurimmaksi osaksi on tuiki tavallisia ihmisiä, jotka opiskelevat ja käyvät töissä. Siksi toivon, että silloin kun minun ikäryhmäni ihmiset saavat lapsia, tätä ongelmaa ei enää olisi.

Hyvää isänpäivää!

Annut ja Ollit

Joensuun yksikön ekaluokkalaiset askartelivat näin hienoja Aapisen Annu- ja Olli-hahmoja.

Yo-koe sähköistyy

Tässä kahden joensuulaisen abin kokemus ensimmäisestä sähköisestä ylioppilaskokeesta:

Maantieteen sähköinen ylioppilaskoe järjestettiin 19.9.2016. Koe kesti kuusi tuntia, niin kuin paperiset kokeetkin. Koe oli jaettu kolmeen osaan, joista osa yksi oli kaikille pakollinen. Osassa kaksi oli neljä tehtävää, joista valittiin kaksi. Osassa kolme tehtiin myös kaksi tehtävää neljästä. Kokeeseen sai tuoda oman tietokoneen, mikä lievensi jännitystä, koska käytössä oli tuttu ja turvallinen kone.

Maantieteen koe jännitti eniten muihin kokeisiin verrattuna, sillä ei tiennyt, millainen sisältö kokeessa olisi. Se, mistä pidimme kokeessa, oli vastausten nopea ja helppo korjaaminen jälkikäteen. Oli mielenkiintoinen kokemus olla yksi ensimmäisistä sähköisen ylioppilaskokeen suorittajista. Tuleville maantieteen kokeen kirjoittajille vinkiksi, opetelkaa hyvin kokeessa käytettävien ohjelmien käyttö ja seuratkaa maantieteeseen liittyviä uutisia. Tsemppiä tuleville kirjoittajille!

Teksti: abiturientit Pinja Närhi ja Meri Pulkkanen

Matka Kasibeen

– Aadalmiak! Voisitko käydä kaupassa?
– Kyllä täti!
Otin reppuni, kaksikymppiä ja lähdin. Ulkona vaivuin ajatuksiini. Mietin tietysti nimeäni, mitä muutakaan? Miksi Aadalmiak? Aina kun kysyn sitä tädiltäni, hän vastaa: – Isäsi antoi sen. Etkä voi kysyä häneltä.
– Tiedän sen, sanoin ääneen tajuamatta sitä.

Äkkiä törmäsin johonkin hyvin suureen ja pehmeään. Kohotin katseeni. Keskellä Yorkin syyskylmää katua makasi suurin kissa, mitä eläessäni olin nähnyt. Kissa nousi istumaan.
– Siinähän sinä olet Aadalmiak, kissa sanoi.
– Mistä tiedät nimeni?
– Kasibessa kaikki tietävät nimesi.
– Miksi?
– Koska minun nimeni on Aadalmiak.

Tuijotin kissaa. Tämä ei voinut olla totta. Tämän oli pakko olla unta. Nipistin itseäni. Se sattui.
– Olemme hukanneet jo tarpeeksi aikaa, lähdetään, kissa sanoi.
Kissa koukisti jalkojaan, jotta voisin kavuta sen selkään. Minä kiipesin. Miksi? En tiedä! Muistan, että minua pelotti. Pääni oli täynnä usvaa. En tiennyt mistään mitään...
Käännyin katsomaan taakseni. Kadulla seisoi tyttö, joka katsoi hölmistyneenä minua ja kissaa. Huomautin asiasta kissalle, mutta se sanoi vain: – Älä välitä, hänellä on oma seikkailunsa.
Me lähdimme.

– Aadalmiak, mikä on Kasibe? kysyin.
– Se on maa.
– Entä miksi sinä tulit hakemaan minut sinne?
Kissa ei vastannut heti, koska juuri silloin sen piti väistää pientä kivirykelmää.
– Koska kaikkien Aadalmiak-nimisten olentojen on määrä matkustaa Kasibeen minun kanssani.
– Miksi?
– Se on kirjoitettu tähtiin.
Äkkiä mieleeni tuli mieletön ajatus.
– Tiesikö minun isäni Kasibesta?
– Hän tietää yhä.
Olisin varmasti tipahtanut Aadalmiakin selästä, jos en olisi pitänyt kiinni.

Alkoi hämärtää. Katsoin taivaalle. Aurinko oli laskenut huomattavasti lähdöstämme.
– Miksi aurinko laskee noin nopeasti? kysyin.
– Siksi koska aika kuluu nopeammin.
– Miksi aika kuluu nopeammin.
– Että pääsisimme nopeammin Kasibeen.
– Mutta jos aika kuluu nopeammin, niin… Tai siis sinähän et juokse nopeammin ja…
– Älä vaivaa päätäsi sillä. On jo myöhä. Laskeudu selästäni. Tässä lähellä on vanha karhunpesä, voimme yöpyä siellä.

Laskeuduin Aadalmiakin selästä, ja kömmimme luolaan. Kissa käpertyi kerälle. Epäröin hetken, mutta käperryin kissan turkkiin. Siinä oli lämmintä ja pehmeää. Mutta minulla oli paljon kysymyksiä, ja kaipasin niihin vastauksia.
– Onko kaikkien Kasibessa asuvien olentojen nimi Aadalmiak?
 Aadalmiak nauroi. Hän nauroi lämmintä, kehräyksen kaltaista naurua.
– Voi rakas lapsi, luuletko ettei tähtiin mahdu muuta? Ei, on muunkin nimisiä, mutta tarkemmin en kerro nyt. Lepää, huomenna saavumme Kasibeen.

LOPPU (TÄLTÄ ERÄÄ...)

Teksti: Olga

”Pysähdy-katso-kuuntele-katso-kävele” Kummit opastivat ekaluokkalaisia liikenneturvapäivänä

Imatran yksikön kuudennella ja ensimmäisellä luokalla oli yhteistä kummitoimintaa keskiviikkona 5.10. Aamulla kokoonnuttiin luokkaan yhdessä, ja Suvi- ja Tiina-opettajat kertoivat, että toimintapisteitä olisi viisi. Jokaisen pisteen tarkoitus oli opettaa pienille liikenteessä toimimista. Pisteiden aiheina oli suojatien ylittäminen, heijastimet, liikennemerkit, pelit ja pyöräilykypärän käyttö. Kuutosluokkalaiset kummit opastivat pisteillä.


Ensimmäisen pisteen aiheena oli suojatien ylittäminen: Pisteen ideana oli opettaa lapsi ylittämään tie turvallisesti. Muistisääntönä oli pysähdy-katso-kuuntele-katso-kävele. Osallistujille myös maalattiin suojatie käteen tai naamaan.


Toisella pisteellä leikittiin leikkiä "piilossa pimeässä". Heijastimia piilotettiin pimeään huoneeseen ja niitä piti etsiä valon avulla. Kolmannella pisteellä taas väritettiin yhdessä kummioppilaan kanssa liikennemerkkejä ja kummioppilaat saivat suunnitella varoituskyltin koulun sisätiloihin.


Pelipisteessä pelailtiin turvapupu.net -sivuston pelejä. Oli tienylityspeli, muistipeli, koulumatkapeli, mikä ääni ja liukupulma.

Viimeisellä pisteellä taas Suvi-opettaja näytti meille videon, jossa näytettiin, kuinka pyöräilykypärä suojaa. Opettelimme myös netissä laittamaan kypärän päähän siten, että se suojaa päätä.


Kaikki ekaluokkalaiset pitivät päivää kivana. Kyselimme heiltä, mistä pisteestä he pitivät eniten, mitä he oppivat ja mitä pistettä olisi voinut parantaa.

Ekaluokkalaisten suosikkipiste oli pelipiste.
– Pelipiste oli paras, koska siellä sai pelata, kertoi Isabel.

Parhaat pelit Turvapupussa olivat heidän mielestään suojatien ylittäminen, äänten tunnistaminen, koulumatka ja muistipeli.

Tapahtumasta ekaluokkalaiset oppivat ainakin, miten tie ylitetään: – Ei saa ajaa tien yli ilman katsomista, muisteli Martin.

Parantamisen varaa olisi ollut heidän mielestään ainakin suojatienylityspisteessä ja heijastinpisteessä: – Suojatienylityspiste oli tylsin, koska siinä piti vain kävellä, kertoi Eerika.

Osa taas ei innostunut heijastinpisteestä: – Se oli tylsin, koska piti vain etsiä heijastimia, kommentoi Siiri.

Kirjoittajat: Sandra Strömberg ja Kiia Hänninen


Kuvat: 
Olga Chevtsov

Luetko sinä? -kampanja: Koirien syrjimistäkö?

Joensuun yksikön kahdeksasluokkalaiset osallistuivat valtakunnalliseen Luetko sinä -kampanjaan, jossa he lukivat Nadja Sumasen novellin Hihnan päässä elämä sanomalehti Karjalaisesta ja arvostelivat sen.

Koirien syrjimistäkö?



Mielestäni Nadja Sumasen kirjoittama novelli Hihnan päässä elämä (Karjalainen) oli
 mielenkiintoinen ja hyvin paljon erilaisia tunteita herättävä teos.



Aluksi novelli sai aikaan mielessäni hyvin paljon epämiellyttäviä
 tunteita, sillä ajattelin, että se liittyisi jollain tavalla koirien
 pilkkaamiseen tai hyljeksimiseen.
 Koska novellissa kerrottiin, miten päähenkilö tuntee syvää vihaa koiria
 kohtaan ja ei voi ymmärtää niiden ulkoiluttajia, aloitin lukemisen
 hyvin vastentahtoisesti. Novelli kuitenkin jatkui todella koukuttavasti ja surullisesti, mutta
 loppu sai aikaan onnen kyyneleet Pax-koiran ja koko päähenkilön 
perheen puolesta.



Lukiessani novellia aloin kiinnostumaan hetki hetkeltä enemmän. 
Novelli oli kirjoitettu todella koukuttavasti ja sen lukemisen kesken 
jättäminen olisi ollut hyvin haastavaa.
 Heti aluksi sain käsityksen siitä, että novellin päähenkilö oli poika
 ja Pax-koira oli rauhoittava ja ihana koira. Mielestäni on todella
 hyvä, että novelli oli kirjoitettu niin, että ihan kaikkia asioita ei 
ollut kuvailtu tarkasti, minkä takia lukija voi käyttää omaa
 mielikuvitustaan tarinan niin sanotun rungon vahvistamiseen.


Sain myös käsityksen siitä, että päähenkilö on hyvin tunnerikas
henkilö, jonka mieli muuttuu helposti.
Päähenkilön asemaan oli helppo samaistua ja siksi novelli herätti myös 
itsessäni hyvin paljon erilaisia tunteita.
 Toivoin päähenkilön puolesta, että hän saisi Paxin itselleen ja että 
kaikki kääntyisi parhain päin, mutta novelli kuitenkin tuntui muuttuvan 
vain enemmän ja enemmän surulliseksi. Olin menettänyt jo kaiken
toivoni, kunnes lopun tullessa kaikki asiat järjestyivät ja vuodatin
 muutaman onnen kyyneleen.


Nyt novellin luettuani tunnen itseni yhtä kokemusta rikkaammaksi, sillä 
novelli oli todella hyvä, vaikka aluksi vaikuttikin joltakin täysin
 muulta. Voisin ihan hyvin lukea esimerkiksi kirjan tai kirjasarjan
 perustuen tähän novelliin.
 Tiivistetysti siis novelli oli todella hyvä erilaisia tunteita 
herättävä surun ja ilon sekainen teos.



Iina-Emilia Sorsa, Itä-Suomen koulu

Luetko sinä? -kampanja: Tavallinen kuin talutushihna

Joensuun yksikön kahdeksasluokkalaiset osallistuivat valtakunnalliseen Luetko sinä -kampanjaan, jossa he lukivat Nadja Sumasen novellin Hihnan päässä elämä sanomalehti Karjalaisesta ja arvostelivat sen.

Tavallinen kuin talutushihna

Vuoden 2016 Luetko Sinä? -kampanjaan on valittu Nadja Sumasen novelli Hihnan päässä elämä (Karjalainen).

Päähenkilö ei voi ymmärtää, miten joku jaksaa raahautua ulos monta kertaa päivässä eläimen takia. Miten kenelläkään riittää kärsivällisyys noukkia maasta joka ikinen kakkakikkare? Hän ei voi käsittää koiranulkoiluttajia ennen kuin hän alkaa ulkoiluttaa Paxia, vanhan pariskunnan pientä koiranpentua. Pikkuhiljaa päähenkilön innostus lisääntyy ja lopulta hän on valmis jopa ottamaan koiran itselleen. Hänen vanhempansa eivät ole kovin innostuneita ajatuksesta ennen erästä huhtikuista lauantaiaamua...

Ensimmäisen lukukerran jälkeen novellista ei oikein löytynyt mitään sanottavaa. Se vaikutti tylsältä ja mitäänsanomattomalta. En löytänyt siitä mitään teemaa, eikä se herättänyt mielenkiintoani. Novelli vaikutti siltä, kuin se olisi kirjoitettu vasta lukemaan opetteleville. Juoni meni liian hitaasti eteenpäin ja tekstissä kerrottiin itsestäänselviä asioita. Ensimmäisten kahden kappaleen jälkeen pystyi arvaamaan loppuratkaisun.

Novellin kerronta oli melko yksipuolista. Esimerkiksi päähenkilön ajatukset jäivät mysteeriksi lukijalle, vaikka novellissa oli minäkertoja. Päähenkilön nimeä eikä sukupuolta paljastettu, mutta arvelin että päähenkilö oli tyttö, koska hän jutteli novellissa vain äitinsä kanssa. Novellin hahmot ja tapahtumat olivat hyvin todentuntuisia, mutta melko tylsiä ja helposti arvattavissa olevia. Nykyaikaiset ja ajankohtaiset yksityiskohdat, kuten pakolaiset televisiossa lisäsivät todentuntuisuutta.

Novellin hyveisiin ei kuulu mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kerronta, vaan pienet, lähes huomaamattomat yksityiskohdat, esimerkiksi äidin reilun kaupan banaanit. Novelli ei kuulu mieleenpainuvimpiin novelleihin, mitä olen lukenut, eikä siitä jää lopultakaan paljoa sanottavaa. Se on tavallisesta arjesta kertova ihan tavallinen tarina.

Lyyti Linjama, Itä-Suomen koulu

Luetko sinä? -kampanja: Kertomus välittämisestä

Joensuun yksikön kahdeksasluokkalaiset osallistuivat valtakunnalliseen Luetko sinä -kampanjaan, jossa he lukivat Nadja Sumasen novellin Hihnan päässä elämä sanomalehti Karjalaisesta ja arvostelivat sen.

Kertomus välittämisestä 

Miten voi oppia välittämään jostain toisesta, mistä ei vaan yksinkertaisesti pidä? Se on rakkautta ja totista sellaista. Tästä kertoo Nadja Sumasen novelli nimeltä Hihnan päässä elämä (Karjalainen).

Päähenkilö ei voi sietää koiria. Hän pitää enemmän elektroniikasta, mutta vanhemmathan sitä eivät ymmärrä. Hän saa kuulla, että samalla kadulla etsitään koiran ulkoiluttajaa korvauksen kera. Hän oli jo pitkään haaveillut uudesta puhelimesta ja päätti ruveta työhön. Novelli kertoo tytöstä tai pojasta, joka haluaa kovasti uutta puhelinta ja on valmis tekemään rahojen eteen mitä tahansa, vaikka ulkoiluttamaan koiraa. Kuolaavaa koiraa, jonka kanssa pitää lähteä ulos säällä kuin säällä. Ja lenkistä ei tulisi mitään, kun pitäisi kieltää koiraa tunkemasta nenäänsä joka paikkaan.

Koiranpennun omisti vanhuspariskunta. Koiran nimi oli Pax. Koira oli hieman villi, joten sen kanssa riitti työtä. Kun hän oli ulkoiluttanut koiraa viikon, koira alkoi kiintyä häneen niin kuin hänkin koiraan. Pax oli onneton, koska sen omistajat eivät leikkineet sen kanssa. Mietin tässä kohtaa novellia, että minkä takia he olivat hankkineet koiran, jos eivät rakastaisi sitä tai kunnioittaneet koiran tarpeita?

Hän halusi sen itselleen, hän tunsi myötätuntoa tätä koiraa kohtaan. Yhtenä päivänä, kun hän tuli hakemaan Paxia ulos, edessä oli surullinen todellisuus. Paxin omistajat eivät pystyneet enää huolehtimaan koirasta. Sauli, Paxin omistaja, oli ennen ollut metsästäjä ja päähenkilö pelkäsi, että koira ammuttaisiin, jotta siitä päästäisiin eroon.

Novellin jännittävin kohta oli, kun Sauli oli aikeissa ampua Paxin. Minusta novelli oli kiinnostava ja omalla tavallaan jännittävä. Pidin novellissa eniten siitä, miten päähenkilö pystyi alkamaan rakastamaan jotain sellaista, mistä ennen ei ollut pitänyt. Pidin hänen luonteestaan, se on päättäväinen ja tomera. Pidin siitä eniten, kun hän halusi kovasti uutta puhelinta ja ajatteli kuitenkin koiran parasta. Jos pitäisi antaa novellille arvosana 1-10 väliltä, antaisin yhdeksän, koska tämä oli yksi parhaimmista novelleista, mitä olen koskaan lukenut. Novelli olisi voinut olla pidempi, mutta novellien idea on olla lyhyitä. Tarinaan oli mukava syventyä. Osasin jo kuvitella, minkälaisia olivat hahmot ja ympäristö novellissa. Tarina ei ollut liian fantastinen vaan enemmän toden mukaisempi. Minulle tuli hieman mieleen novellista kirjasarja Jesse. Novellin jälkeen jäin miettimään eniten, kuka oli päähenkilö. Mikä oli hänen nimensä? Minkä ikäinen hän oli? Näihin kysymyksiin ei voi saada oikeaa vastausta. Itse ajattelin hänet tytöksi. Novellin luettuani voin suositella sitä lämpimästi kaikille.

Oona Parviainen, Itä-Suomen koulu

Joensuun yksikkö Kuhasalossa

Koko Itä-Suomen koulu oli Kuhasalossa. Ensimmäiseksi kaikki kerääntyivät Kuhasalon parkkipaikalle. Sitten kaikki lähtivät metsään suunnistamaan. Suunnistamisessa kesti aika pitkään, koska me pysähdyttiin matkalla monta kertaa. Koulu antoi meille eväät, mutta olisi saanut ottaa omat makkarat. Sitten me heitettiin kiviä veteen. Sen jälkeen meillä oli omia leikkejä. Kuhasalossa oli tosi kivaa.
Teksti: Mandi Mäkinen, 3. luokka

Odotimme aluksi että kaikki tulevat parkkipaikalle. Sitten lähdimme. Retki oli hauska, koska välissä saimme levätä ja silloin oli hauska heitellä leipiä rannalla. Retken jälkeen olimme ruokailussa. Söimme eväitä ja paistoimme makkaraa, nakkia ja vaahtokarkkia. Sitten saimme leikkiä. Lopuksi kävelimme linja-autoon ja lopetimme retken.
Teksti: Ilmari Sippola, 3. luokka

Kuhasalossa oli kivaa. Rastit olivat hauskoja. Kävelyn jälkeen syötiin eväitä ja paistettiin makkaraa ja nakkia. Sen jälkeen leikittiin ja se oli kaikkein kivointa mielestäni. Vähän ajan päästä bussi tuli ja sitten lähdimme koululle. Sitten minut haettiin koulusta.
Teksti: Kuuno Liminka, 3. luokka

Kummillista kivaa syksyn piristykseksi

Lappeenrannan uudet eskarit saivat koulukummit seiskaluokkalaisista. Syksy onkin mennyt toisiinsa tutustumiseen monenlaisen toiminnan kautta. On leikitty ulkona ja puuhasteltu sisällä.

Seiskat kävivät opettamassa eskareita Oppilaat opettajina -päivänä. Päivän aikana päästiin pelailemaan ja leikkimään niin sisällä kuin ulkona sekä kuuntelemaan ja kuvittamaan kummioppilaiden lukemia satuja. Toki välissä ehdittiin vaihdella myös kuulumisia puolin ja toisin.

Kummiparit osallistuivat Lappeenrannan yksikössä järjestettyyn Unelmien luokkahuone -suunnittelukilpailuun. Tehtävänä oli pohtia sisustusta ja kalusteita koulun uuteen luokkatilaan. Eskarit ja kummit löivät ideansa yhteen ja tuloksena syntyi kaksikymmentä yhteistyöllä hiottua suunnitelmaa. Äänestyksen myötä yksi suunnitelmista valittiin toimitettavaksi suunnitteluraadille. Äänestyksessä voiton vei Annin ja Johanneksen suunnitelma.

Syksyn merkkejä ja värejä käytiin ihailemassa ruskaretkellä koulun lähimaastossa. Kummiparit ottivat iPadeilla kuvia syksyn tuntomerkeistä. Eskarit jatkoivat aihetta askartelun, kuvataiteen, leikin ja musiikin merkeissä.

Hyvän kaveruuden viikolla kummit ja kummioppilaat saivat puuhastella yhdessä kummivälituntien aikana. Kummit olivat suunnitelleet eskareille leikkejä välitunnille. Mukana olivat muun muassa kansanperinteestä tutut tervapata, polttopallo ja kirkonrotta.

Jatkoakin on luvassa. Ennen joulua yhteistä toimintaa jatketaan ainakin itsenäisyyspäivän aamunavauksen toteutuksen, pipareiden paiston ja yhteisten pikkujoulujen merkeissä. Mitä kaikkea tässä vielä keksitäänkään toteutettavaksi!



Teksti: Johanna Flinkman ja Terhi Tyyskä

Olympialaiset Lappeenrannassa

Maanantaina 12. syyskuuta Itä-Suomen koulun Lappeenrannan yksikön oppilaat, opettajat ja oppilaiden vanhemmat kokoontuivat Kimpisen yleisurheilukentälle. Päivän ohjelmassa oli leikkimieliset olympialaiset ja kentälle oli valmisteltu kaikki tehtäväpisteet. Olympialaiset kilpailtiin sekajoukkueissa eli yhdessä joukkueessa oli oppilaita eskarista ysiluokkalaisiin.

Kaverinkanto oli kaikkien mielestä kivaa. Kaverinkannossa otettiin kaveri kyytiin ja käveltiin pieni matka. Yhdestä kannosta sai yhden pisteen.

Mölkky on perinteinen laji, josta kaikki pitävät paljon. Jokainen joukkueen jäsen sai heittää mölkkyä kerran. Kaikkien pisteet laskettiin yhteen ja niin saatiin joukkueen pisteet.

Pullonheitto oli melkein kaikille uusi laji, mutta silti siitä pidettiin. Pullonheitossa heitettiin tyhjää pulloa eri sektoreihin, joista sai pisteitä.

Keppariaitajuoksu oli melko tunnettu laji, jossa hypittiin esteitä keppihevosilla. Se oli kaikkien mielestä kivaa.

Korkeus tai alitus oli suurimmaksi osaksi tunnettu, sillä se muistutti korkeushyppyä. Siinä sai itse päättää, menikö riman yli vai ali.

Pyörremyrsky oli pyörryttävä laji. Siinä pyörittiin mailan ympäri ja juostiin.

Käsikynkkäviesti oli hauskaa. Siinä juostiin käsikynkkää pieni matka ja läpättiin kaveria, joka lähti tekemään saman.

Potkupallopujottelu oli kiva jalkapallopeli, jossa pujoteltiin jalkapallon kanssa. Lopuksi jalkapallo potkaistiin maaliin.

Tarjotinviestissä piti kantaa jalkapalloa tarjottimen päällä ilman, että se tippuu.

Pituus oli tavallinen laji, mutta siinä piti hypätä paikaltaan ilman vauhtia. 

Olympialaisissa vieraili myös Itä-Suomen koulun johtava rehtori Katri Anttila. Tässä hänen ajatuksiaan olympialaispäivästä:

"Minun mielestä tällaiset erilaiset urheilukilpailut ovat erittäin hieno asia. Erityisen hienoa tästä tekee se, että on vasta ollut Rion olympialaiset ja paralympialaiset ovat menossa. Minusta on kivaa nämä eri maiden liput ja että jokainen kuuluu näihin eri maiden joukkueisiin. Kaikkein parasta on, että meidän pienet ja isot on mukana tässä, sillä se luo tätä meidän koulun yhtenäisyyttä ja yhteishenkeä."

Teksti: Kuudennen luokan tytöt