lauantai 14. lokakuuta 2017

Aktiivinen ilta koulussa



Lappeenrannan yksikössä järjestettiin liikunta- ja terveysmessut keskiviikkona 27. syyskuuta. Iltakouluna järjestetty tapahtuma kokosi yhteen paikallisia yhdistyksiä ja seuroja. 

Kaikki saapuivat koulun pihalle hyväntuuliseen puheensorinaan. Kuluneen päivän kuulumiset vaihdettiin, ennen kuin opettajat kutsuivat ryhmät koolle. Iltakoulu sai alkaa.

Ensimmäisenä oli vuorossa ihmiskimble. Menimme ryhmämme kanssa kentän päätyyn, jossa peli pidettiin. Tunnelma oli hyvä, hieman kylmästä säästä huolimatta. Neljän hulavanteen luokse kerättiin neljä oppilasta, ja siitä muodostuivat pelin joukkueet. Jokaisen hulavanteen sisällä oli neljä urheiluvälinettä: koripallo, hyppynaru, pieni maila ja sählypallo sekä jalkapallo. Näillä välineillä piti tehdä kymmenen ennaltamäärättyä liikettä, jonka jälkeen pelaajat juoksivat hyppyesteiden yli tarkkuusheittopaikoille. Tarkkuusheitossa heitettettiin joko renkaita tolppiin tai hernepusseja vanteiden sisälle. Onnistuneen heiton jälkeen pelaaja juoksi siirtämään joukkueensa pelinappulaa askeleen eteenpäin tikkailla ja meni suorittamaan saman uudestaan eri välineellä. 


Seuraava piste osoittautui meidän kohdallamme sählyksi. Tämä piste oli valittavissa aiemmin, ja toiset vaihtoehdot olivat LaPan järjestämä jalkapallo- tai Namikan koripallopiste. Sählyjoukkueet koostettiin yhteismielin kahden eri ryhmän jäsenistä. Peli pelattiin hyvillä mielin hämärtyvässä syysillassa. Pari mustelmaa pelinkulku antoi, mutta menoa se ei hidastanut esittelyihin siirtyessä.


Esittelypisteet koostuivat kolmasluokkalaisten lautasmalliesittelyistä, kahdeksasluokkalaisten Sokerit esiin -näyttelystä sekä eri toimintapisteistä päätalon luokissa. Nämä toimintapisteet sisälsivät muun muassa tanssipelin, rentoutumishuoneen sekä terveystietovisan. Näiden pisteiden jälkeen saimme juomat, joiden olisi ilmeisesti kuulunut maistua omenalta.


Tätä seurasi ohjattu fasciavalistus ja -huolto, jota kutsuttiin nimellä lihaskunto. Tällä pisteellä pääosin istuimme patjoilla kuuntelemassa selitystä fasciasta ja sen toiminnasta. Pääsimme myös rentouttamaan kehoamme erilaisilla fascialiikkeillä pehmorullien sekä piikkipallojen avulla.

Pääsimme vihdoin syömään ja vaihtamaan samalla siihenastisen koulupäivän kuulumiset sekä tapahtumat. Ruokana oli broilerikiusausta, joka maittoi hyvin aktiivisen päivän energiaksi. Ruoan jälkeen oli mahdollisuus ostaa vanhempainyhdistyksen järjestämästä kioskista jälkiruokaa.
Tekeminen jatkui sisätiloissa, mutta tällä kertaa cheerleadingin merkeissä. Tätä pistettä piti Lappeenrannan cheerleadingseura LoMa. Pääsimme harjoittelemaan cheerleadingin perusasentoja, omaa liikkuvuuttamme sekä testaamaan yksinkertaisia stuntteja nostamalla porukan pienimpiä. Kokeilimme esimerkiksi stunttia dead man, jossa yksi ihminen nostetaan ilmaan muiden käsille ja heitetään kerran ilmaan.


Ilta oli vielä nuori, alkoi vasta hiukan hämärtää, joten se oli hyvä tilaisuus frisbeegolfille. Kiekkoja piti hakea aivan talojen katoilta asti, mutta hauskaa oli. Opettajatkin pääsivät koettamaan heittotaitojaan koulun pihan omalla frisbeegolfradalla. Illan kylmyys ei hidastanut tässäkään lajissa, vaikka joidenkin tarvitsikin jo laittaa hanskat käteen.

Viimeisenä oli golfpiste. Oli jo aivan pimeää, mutta onneksi kirkkaat muovirinkulat, joita löimme metsikköön, erottuivat tummasta maasta hyvin. Laji osoittautui erittäin hauskaksi, sillä kerrankin pääsimme oikeasti lyömään jotakin niin kovalla tarmolla kuin huvitti. Kommelluksilta ei vältytty tässä lajissa, sillä eräs oppilas unohti pitää otteensa mailassa lyödessään. On vain kuviteltavissa, kuinka komeassa kaaressa painava maila lensi. Ketään ei kuitenkaan sattunut, ja ilta jatkui hauskalla ilmapiirillä, jossa kuitenkin oli jo illan kylmyyden kankeutta.
Ratkiriemukas iltakoulupäivä alkoi olla päätöksessään. Vielä jotkut vanhemmat ostivat kioskista iltanaposteltavaa, ennen kuin koulun ovet sulkeutuivat päivän päätteen merkiksi.

Teksti: Tiia Mykkänen, Maiju Nyrhi 8C


Myös kakkosluokkalaiset tykkäsivät iltakoulusta ja sen ohjelmasta. Tässä heidän kommenttejaan tapahtumasta:

- Iltakoulussa oli kivaa, koska minä sain kokeilla erilaisia pisteitä. Esimerkiksi jalkapallopiste oli tosi kiva. (Sofia Fedorova)
- Iltakoulussa oli kivaa tanssia ja venyttely oli myös kivaa. (Helmi Squrev)
- Iltakoulussa oli kivaa rentoutuspiste. Sähly ei ollut kivaa. (Siiri Pulli)
- Oli kivaa, koska oli eri urheilupisteitä. (Veeti Malaska)
- Kaikista kivointa iltakoulussa oli tanssiminen! (Enya Gritskov)
- Parasta oli tanssiminen! (Ella Posti)
- Sähly oli kaikkein kivointa. Oli myös kivaa, että illalla oli niin pimeää. (Oskar Niemelä)
- Minun mielestä iltakoulussa oli kivaa se, että siellä tehtiin yhteistyötä, pelattiin kivoja pelejä ja että vanhemmatkin saivat tulla. (Alina Ilina)
- Rentoutuspiste oli kiva, koska siellä oli rentouttavaa ja mukavaa. Oli kivaa, kun sai hieroa kaveria ja kaveri minua. (Venla Rinnepelto)
- Iltakoulussa oli kivaa, paitsi koripallopisteellä. Minun lempipiste oli rentoutuspiste! (Eira Näppäri)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti